1 minuutin luku

Kirjanpitolain uudistuksen 5 tärkeintä muutosta

Kirjanpitolain uudistuksen 5 tärkeintä muutosta

Poimimme viime viikon Taloushallinnon Superpäivästä viisi tärkeintä asiaa kirjanpitolain uudistuksesta.

1. Uutta lakia voi soveltaa jo 2016 päättyviin tilikausiin

Jos yrityksen tilikausi päättyy esimerkiksi 31.1.2016, voi tilinpäätöksessä soveltaa uutta kirjanpitolakia. Eduskunta vahvistaa uuden kirjanpitolain joulukuun 2015 aikana ja laki astuu voimaan heti.

2. Nykyisestä käytännöstä tulee osa lainsäädäntöä

Uuden lain myötä yleisistä käytännöistä tulee osa lainsäädäntöä, esim. käytännössä ollut laskutusperusteisuus sallitaan myös laissa. Pienemmissä yhdistyksissä kirjaukset ovat tehty kerran vuodessa vaikka laki velvoittaa tekemään kirjaukset viivytyksettä. Uuden lain puitteissa riittää, että kirjaukset tehdään ennen tilinpäätöstä.

3. Viimeisetkin esteet taloushallinnon sähköistymiselle poistuvat

Digitaalisen aineiston säilytykselle ei ole enää esteistä, mutta kirjausketjun eheyden säilyminen tulee taata. Eheän kirjausketjun merkitys korostuu ja koskee jatkossa myös viranomaisilmoittamista. Järjestelmiltä vaaditaan entistä parempaa kirjausketjun seurantaa ja jatkumoa.

4. Höllennetään vaatimuksia laatia tilinpäätös

Mikroyritysten* (liikkeen ja ammatinharjoittajan) ei jatkossa välttämättä tarvitse tehdä tilinpäätöstä. Käytännössä kuitenkin tilinpäätöskirjaukset tehdään verotusta varten. *Mikroyritys = tase 0,35 Meur, liikevaihto 0,7Meur, henkilökuntaa max. 10 (näistä kriteereistä yksi saa ylittyä).

5. Ei tuo suuria muutoksia, tavoitteena käytännön helpottaminen

Uusi kirjanpitolaki ei tuo tullessaan suuria ja merkittäviä mullistuksia. Muutosten tarkoituksena on helpottaa käytäntöä ja saattaa olennaisuuden periaate vihdoin lakiin.

Lisätietoja kirjanpitolain uudistuksesta löydät esimerkiksi Taloushallintoliiton sivuilta. Tärpit Leena Rekola-Niemisen (Rantalainen&Rekola-Nieminen Oy) luennosta poimi EmCen tuotepäällikkö Jukka Vihtkari.

 

Ota organisaatiorakenne käyttöösi EmCe 365 -ostolaskuissa

Ota organisaatiorakenne käyttöösi EmCe 365 -ostolaskuissa

Ostolaskujen käsittely on aikaa vievää ja syö monen eri laskunkäsittelijän työaikaa. EmCe 365 -ostolaskujen käyttäjänä voit nyt keventää...

Lue lisää →
Palkka-avoimuusdirektiivi viivästyy – onko yrityksesi valmis?

Palkka-avoimuusdirektiivi viivästyy – onko yrityksesi valmis?

EU:n palkka-avoimuusdirektiivi on yksi työelämän merkittävimmistä uudistuksista vuosiin. Sen tavoitteena on lisätä palkkauksen läpinäkyvyyttä,...

Lue lisää →
Miksi ERP-projekteista jopa 70% epäonnistuu? Mikä erottaa ne onnistuneista?

Miksi ERP-projekteista jopa 70% epäonnistuu? Mikä erottaa ne onnistuneista?

Onnistuneita ERP-hankkeita yhdistävät tietyt tekijät. Tässä yleisimmät syyt ERP-projektin epäonnistumiseen – ja miten ne vältetään.

Lue lisää →